Ensihavainto kärpästä oli kun se vilisti, tai mitä kärpät nyt tekevätkään, valtoimenaan rehoittavaan aluskasvillisuuteen aivan leikkaamani ruohokentän laidalta.
Jostain luin, että kärppä painuu pusikkoon, vilahtaa sieltä taas takaisin jonkin ajan kuluttua ja jatkaa säntäilyään edestakaisin kuin mikäkin, joten hain kameran ja 300mm objektiivin ja siihen 1.4x telejatkeen ja ei kun istumaan pihakeinuun ja nauttimaan auringosta.
Hiljaisuus oli rikkumaton, vanhemmatkin olivat ruokaperräsillä joten ainoat äänet tulivat pörisevistä kimalaisista, paarmoista ja solisevasta purosta. Mikäpä siinä auringossa istuessa kaikenlaista miettien.
Vartin päästä kärppä tuli kuin tulikin esiin.
"Mitäs tuo tuolla oikein tiiraa?", mietti kärppä hetken.
"Mietippä sitä", ajattelin ja otin elikon tähtäimeen.
Sitten se huomasi myyrän.
Ja eiku syömään...
Kamera ei ehtinyt edes tarkentaa, kun kärppä lähti kuin tykin suusta loikkaan.
Laskeutumisessa oli pieniä vaikeuksia, suuntima oli poskellaan tai myyrä oli ovelampi.
"Noh, mihin se meni?"
Sellaista on kärpän elämä.
Kettu taisi napsia enemmän myyriä tänä kesänä suihinsa.
No comments:
Post a Comment