Friday, September 28, 2012

Lämpäreillä käy kuhina


Sorsat ja muut tirpat kokoontuvat mihin voivat näin syksyisin.
Parveutuminen tuo turvallisuutta.


Talven tuloa odotellessa on mukava lillua lähilätäköissä.


Toisin kuten pohjoisessa, loppu on väistämätön, ei pakkasen takia, vaan koska näihin lammikoihin lopetetaan veden laskeminen talveksi.


Ikävää se, mutta vielä sorsia ei sorsittu.


Vesiällistä se.

Sunday, September 23, 2012

Tykistä asiaa


Samppalinnanmäellä on Turkulaisten tykkiukkojen muistoksi työkalunsa jälkipolvien ihmeteltäväksi.
Joku pipopääkakara oli ehtinyt tussinsa kanssa töhrimään tämänkin kunnianosoituksen.


Käyttöliittymä talvi- ja jatkosodan aikoihin oli luja ja askeettinen.


Voitelusta piti pitää huolta.


On mielenkiintoista, että kaikki näkemäni sotamuistomerkit kuten tykit, panssarivaunut tai muut härpäkkeet ovat aina suunnattuna itäiseen ilmansuuntaan.
Sattumoisin.

Saturday, September 15, 2012

Värit pukkaavat esiin


Ripaus ruskaa elokuun lopulta.
Eihän tämä vielä ole mitään, hieman punertaa, mutta pakko tyytyä vähään.


Sienetkin tunkevat joka paikasta kuin mitkäkin suppilot.


Syksy merkitsee.

Friday, September 14, 2012

Tuokiokuvia liiankin kanssa

Mutkia ja suoria löytyy kauempaakin kuin väliaikaisen asuntoni vessasta, mutta näillä vuokrilla on pakko ottaa ilo irti pikkuasioistakin.
Ns. puupalla ollessani silmäni rekistöröivät huomiota herättävän välähdyksen valon ja varjon leikistä tietystä kulmasta katsottaessa. 
Ei paskempi heijastuma näkökohdiltaan, joten retusoin istunnon.


Edellisen jälkeen olikin kevyempi ulottuvuus.
Ulkona dokumentoin takapihani, joka on tylsä, mutta arvokkaaampi kuin asiallisempi lukaalini konsanaan, onhan taustalla teatteri jossa joskus soitin haitaria.


Matkan jatkuessa oli pakko kuvata seinä ja mummo.


Päivä ei ollut aurinkoisuudestaan huolimatta moitittavampi.


Talollisekin pesivät seiniensä sisällä hiljaa.


Taivastelevia ihmisiä liikkui kaupungilla nokko, vaikka hienoimmat toteemit olivat ihmis-silmän tavoiteltavissa ja käsien kosketeltavissa.


Lepään asiani.

Monday, September 10, 2012

Katoavaisuus on pysyvyyden toinen nimi


Kannot töröttävät sijoillaan vuosikymmeniä, maatuen pikkuhiljaa olemattomiin.
Tämäkin on uhmannut aikaa niin kauan kuin muistan, liekö jo kohta satavuotias.
Se luultavasti pitää paikkansa vielä kun itse olen jo mullaksi muuttunut.
Sadan vuoden aikana kannon elämässä ehtii pari kolme miespolvea mennä manan majoille.


Sienet taas pompsahtelevat hetken hurmiossa syksyisin tuokioksi palatakseen taas seuraavana vuonna, tai ehkä vasta parin vuoden päästä.
Kuten kannot, nekin jatkavat olemassaoloaan vuosikymmenestä toiseen.
Sieniöt ovat sitkeitä eliömuotoja.


Ihmiselämä on vain hetki kantojen ja sienien ajanlaskussa.

Saturday, September 08, 2012

Metsä.


Luonto on Kuusamossa liipasemalla.
Lapsuuteni luonto, Ruka, ennen kuin se kirjoitettiin isolla kirjaimella.


Kuusamon mettät. 



Raiskio, jos sana sallitaan.




Kai tämän myllerryksen jälkeen jälkeläistemme lapset näkevät metsän tässä.

Turkuistuminen on tuskaa


Ikkunan takana vaanii joku hankomies.
Liekö mitä mielessä, nuku tässä nyt sitten.


Muutenkin täällä on pimeää, aurinko laskee liian aikaisin ja tuulee liikaa.


On tämäkin.

Saturday, September 01, 2012

Poro, vihannesten tuho


Poro, tuo metsiemme jyhkeä eh... poroeläin, joka tuottaa poronpaskan lisäksi turismia ja mainiota lihaa.
Lause loppui kesken kuin Kari Peitsamon Kauppaopiston naiset kun rivi ei riitä ja niinpäinpois.
Komia elukka kuitenkin.


Poron lihaisuus johtuu myös siitä että elikko on hulluna sieniin.
Tämäkin tatti tai orakas oli seurannassani ja kuvauksen kohteena, kunnes poron ruoja silminnäkijöiden mukaan pisti sen poskeensa että rousk vain.
Taustalla surullisenkuuluisa grilli, jolla porot kävivät rillaamassa.


Sellaista se sienen elämä on.

Kaivos ei ole kaunistuksen kanahäkki


Kaipaavat kaivoksia Kuusamoon, nuo ulkomaalaiset yhtiöt.
"Pikkusen vain ruopastaan, otetaan se mitä tarvitaan ja ei siitä mitään haittaa ole, rahaa tulee kurjakulmille".
Näinhän ne mainostaa.
Joka tapauksessa, matkalla Kuusamosta Helsinkiin kaksi ulkomaalaista turistia kovin nokka ikkunassa turinanjuurta keksivät kesken kaiken kovasti ihmetellen jotain ja pakko se oli itsekin katsoa, mistä oli kyse.
Paha se siinä oli Kuusamon turistille japaniksi selittää, että tuota se tulee Kuusamon luontokin olemaan, jos hulluus ei lopu, mutta sanomattakin oli sevää, että neidit eivät olleet lainkaan ihastuneet näkemäänsä. 
Silmät ymmyrkäisinä ihmettelivät, että kuka voi tuollaista tehdä, jos elekieltä ymmärsin.
Saattoivathan nuo puhua animestakin, kuka tietää.
ATR-72 koneen matkakorkeudesta nuo "tuskin huomattavat jäljet" näyttävät ilmasta kovin pieniltä, vaikka tässäkin kuvassa (laskekoon kun haluaa) on ainakin sadan hehtaarin kokoinen alue yhtä kuoppaa ja kaivosta.
Tältä ne Kitkan rannat ja juomasuot ja kaikki muutkin pikkuahot näyttävät kohta jos kukaan ei tee yhtään mitään.


Matkan jatkuessa eteen (tai alle) ilmestyi kulkusuuntaan katsoen edellisen kaivoksen imetys- sekoitus- ja muu kaatopaikka-alue allasrivistöineen ja muine lampineen.
Pieneltä tuo näyttää, näin korkealta edelleenkin, mutta sieltähän ne kaivospomot katselevatkin näitä arpia ja taputtelevat toisiaan selkään: "Hyvältä näyttää!"
Maan tasalla 24- tuntinen rekkaralli voi tietenkin hieman häiritä ja pientä kolinaa voi tietyissä olosuhteissa kantautua etäällekin, mutta onneksi kaivoksesta ja mitä-lie-paska-altaista ei sen kummempia haittoja ympäristölle tule, koska "olemme erittäin vakavasti blaa-blaa-blaa todistetusti maksaneet siitä että kaivokset eivät aiheuta haittaa muille kuin valittajille ja valittajat ovat tyhmiä."


Se pieni kuoppa, joka "ei nyt aiheuta mitään suurempia haittoja ympäristölle" tulee tulevaisuudessa olemaan satoja hehtaareita joutomaata jossa ei enää kasva hilla, ei mustikka, puhumattakaan siitä mitä se tekee vesistöille, mutta silloinhan nämä kaivospomot ovat jo muilla mailla tiirailemassa muita maita ja mantuja, hymistellen toisilleen, että "Eihän tuo nyt missään voi pahalta näyttää."
Ja Suomi kiittää.