Saturday, May 26, 2012

Matka on päämäärätön liike eteenpäin


Tänään tuli taas pyöräiltyä ympäri ämpäri Ruissaloa luonnon helmassa.
Luonto tunkeutui jopa suuhun jonkun isomman pörriäisen muodossa ja vahingossa nielaisin ötökän, eli syötyäkin tuli.
Mukana oli tietysti Canon 5D mkII ja S90, mutta jotenkin vain tuo iPhone oli niin näppärä vetäistä esille, että suurin osa kuvista on Retro Cameralla ja Hipstamaticilla otettu. Yksi Tadaa on myös joukossa, ei hassumpaa.


Ruissalokiertue alkaa aina perinteisesti kansanpuistosta, mistä onkin mukava katsella kaukaisuudessa häilyvää kaupunkia ja naapurisaaria.



Kelo ei tule vahinko kaulassa ja tässä perinteinen kelo-kuva.
Tammiko lie, enpä tiedä.


Rauhallinen vauhti takasi sen, että koko ajan oli aikaa katsella sitä sun tätä, mitä nyt pari kertaa meinasin vetää mutkat suoriksi ja metsähallituksen puolelle, koska katse oli koko ajan muualla kuin tiessä.
Englantilaisiakaan ei näkynyt tänään kävelemässä kulkureiteillä.
Joskus niitä on pilvin pimein, ihmisiä jotka eivät ymmärrä oikeanpuolista liikennettä.


Luonto kävi jopa polkupyörään käsiksi.
Terttu oli tarttunut polkimeen.


Kuuvasta löytyi minulle ennestään tuntematon lintutorni luontopolun varrelta.
Huimaavaa.


Paluumatkalla oli pakko ottaa kuva aidasta ja sen seipäistä.
CrossProcess on tämän kuvan takana.


Matkan loputtua palauduin lähtöpisteeseen.

Tuesday, May 22, 2012

Vaaleanpunaisen elefantin pojan paluu


Aamulla tuli töiden jälkeen pyörähdettyä kotimatkalla mutkan kautta kotiin.
Matkalla törmäsin vaaleanpunaiseen Fordsoniin.
Pakkohan sitä oli kuvata hieman perusteellisemmin.
Tässäpä sitten sivun täydeltä vanhaa traktoria aamuauringon kilossa; 
Fordson eestä, Fordson takaa, Fordson makaa:



















Jo on vekotin.
Ennen olivat traktoritkin traktoreita.

Friday, May 18, 2012

Syksyn tunto, kesä vitkuttelee

Tänään ei allekirjoittanut keksinyt muuta, kuin laittaa tähän viimesyksyisen kuvan jota on käsitelty hellästi uusimmalla heräteostoksella, eli DxO:n FilmPack 3:lla.



Eilen Turussa oli +10 päivällä. Kuusamossa oli yölläkin lämpimämpää.
Jos tämä ilmaston lämpeneminen jatkuu tätä vauhtia, niin kohta on villapuseroilla markkinat.
Joku tiedemies sanoi kyllä, että kun ilmaston lämpeneminen lämpenee, niin Suomi on niitä harvoja alueita joissa keli muuttuu jopa siedettäväksi samalla kun muualla kärvistellään helteessä.
Onneksi itse on jo silloin mullan alla, kun näistä lakeuksista tulee tappelu.

Saturday, May 12, 2012

Kansallisuusaate, tuo likakaivon maitojuna



Kylätie oli hiljainen, eli raitilla ei riemuiltu.



Örveltäjät ja muut turhanhuutajat olivat katsomassa jääkiekkoa, jota myös persuviihteeksi sanotaan.


Tosimiehet treenasivat samaan aikaan toistensa tönimistä.


Tunnelmaista se.

Saturday, May 05, 2012

Kuu, tuo jokaisen kodin käytävä


Kuu. 
Kaikki haluavat päästä kuuhun. Tai olla kuutamolla.
Yleensä kuutamo riittää.
Celestron C90 MAK on haukahtanut.
Kuuhan oli aivan perseestä; pilviverhoin takana tarkan kuvan saamiseksi, joten iPhonella vain säätämään...


Töissäkin on joskus mukava lisätä draamaa ja lämpimiä tunteita kanssatyöntekijöiden iloksi.
Sytytysneste on mainio tapa saada huomiota jos on näkymättömyyden viitassa.


Kuun valheiden takia ilmapallot ja meret joko nousevat tai sitten eivät.



Laivat sidotaan rantoihin pakokauhun estämiseksi.
Kaikki ovat melkoisen Peppi Pitkätossuja tässä vaiheessa.


Silti uusi päivä koittaa aina kuin omituisten häiriintyneiden leluhevosten hehkeä aamu konsanaan!
Miss Piggy, tai jotain.


Kaikki alkoi siitä kun vaihdoin keittiön lamppuuni energiasäästölampun.