Jostain syystä tänä vuonna ei etelässä revitä lumista kuvista huvista -nimistä tulista näppäilyn huumaa.
Onneksi viime kesänä törmäili silloin tällöin vesilintuihin, noihin lämpäreimme tirppoihin ja huuhkajiin.
"Telekät ne pelekää kuvvaamista", sanoisin. Pelekän telekän kuvvaajalla on ainakin palijon kuvia telekän selistä. Seli seli. Kerrankin telkkäemo sai jälkikasvunsa pakenemaan oivallisesti ja valokuvauksellisesti oikeaan suuntaan, tässä tapauksessa vasemmalta oikealle.
Yö ei ollut mitenkään synkkä eikä sateinen, olipahan vain tyypillinen sadekuuroinen ja ukkosen uhkaama heinäkuun puoliväli, kello oli ehkä noin 23.04 ja kamerassa polttoväliä 98(?)mm.
Kovin tarkkaan nuo tiedot talleutuvat, joten objektiivinen etumus on ollut sitten ilmeisesti törröllään EF24-105mm muodossa aukon ollessa f8 ja ajatuksen nopeus 1/50 sekenttiä.
Ja kaiken kruunaa ISO-100, eikä mikään surkea pikku - C, tai jokin muu humpuuki.
Löytyipä tuossa kovalevyltä Pelengillä otettu valokuva, jota olin venytellyt ja vanutellut, oikonut ja taas rullalle laittanut.
Jostain syystä tänä vuonna ei etelässä revitä lumista kuvista huvista -nimistä tulista näppäilyn huumaa.
Äärimmäinen ylivilkkauteni johtuu siitä, että olin liian hidas räjähtävän lähtönopeutuneeni suhteutettuna.
Ulokkeet on keksitty ennen törröttimiä, kai.
Näin lumimaton alla (alta?) katsottuna, tässä keskellä etelän narkomaanien lumetonta helvettiä tallatessani huomasin eilen, että olin todennut jo vuonna 2006 kulmauksellisen tiiliön hetikohta töistä irtaantuessani pullistelevan paikallansa, kuten yhä vielä.
